Aitoja makuja elämään

Kasvisgalleria on monipuolinen ja kasvava ruokatalo Kuopiossa, joka tunnetaan innovatiivisesta tuotekehityksestä – laadusta tai mausta tinkimättä. Olemme osa Juustoporttia ja valmistamme mm. kaikki Juustoportin laadukkaat valmisruoat.

Yritys

Kasvisgalleria

Kasvisgalleria on herkulliseen ja laadukkaaseen ruokaan keskittynyt ruokatalo Kuopiossa, joka on aloittanut toimintansa Peltolan perheen maatilalla vuonna 1992. Vuonna 2010 liityimme osaksi Juustoportti-konsernia. Liikevaihtomme on tällä hetkellä lähes 10 miljoonaa euroa ja työllistämme vakinaisesti noin 30 työntekijää. Lisäksi sesonkiaikoina on kymmeniä kausityöntekijöitä.

Vähittäiskauppatuotteiden lisäksi herkullisia tuotteitamme löytyy monesta noutopöydästä tai osana ravintola-annosta. Olemme myös merkittävä sopimusvalmistaja niin vähittäiskaupalle, kuin Foodserviceen ja teollisuuteenkin. Rakennamme uutta ruokatehdasta Kuopion Pienen Neulamäen alueelle, jonne tehtaan on määrä valmistua vuoden 2024 loppupuoliskolla. Uuteen tehtaaseen siirtyminen kaksinkertaistaa tuotantokapasiteettimme.

Tarinamme

Kasvisgallerian historia on juurevan suomalaisen perheyrityksen tarina, jossa juuret ovat porkkanan ja mustaherukan viljelyssä Kuopion Vehmasmäessä. Niistä oli lyhyt matka siihen, että Peltolan kodin puu-uunissa paistettiin ensimmäiset laatikot jouluksi 1988. Kasvisgalleriasta tuli osa Juustoportti- konsernia vuonna 2010.

Tuotanto ja laatu

Ruoan maukkaus, korkea laatu ja turvallisuus on meille sydämen asian. Uskomme, että parhaista raaka-aineista syntyy parasta ruokaa. Erilaiset tuotantolinjamme palvelevat useissa eri tuoteryhmissä, sekä innovatiivinen tuotekehityksemme auttaa uuden kehittelyssä. Uuteen tehtaaseen siirtyminen kaksinkertaistaa tuotantokapasiteettimme ja mahdollistaa lisäinvestoinnit, sekä erilaisiin tuoteryhmiin laajentamisen tulevina vuosina. Laadun takeena meillä on arvostettu IFS-sertifikaatti ja Ruokaviraston Oiva-raportti löytyy linkistä.

 

Monipuolinen sopimusvalmistaja

Olemme merkittävä sopimusvalmistaja niin vähittäiskaupalle, kuin Foodserviceen ja teollisuuteenkin. Olethan meihin yhteydessä, niin autamme teitä tuottamaan laadukasta ja maistuvaa ruokaa omalla brändillänne.

Töihin Kasvisgalleriaan

Olemme iloisia, että olet kiinnostunut työskentelemään Kasvisgallerialla. Kaikki avoimet työpaikat löytyvät Juustoportin nettisivuilta. Mikäli sopivaa paikkaa ei ole nyt avoinna, voit jättää avoimen hakemuksen.

Yhteystiedot

Ruokatehtaamme sijaitsee Kuopiossa, osoitteessa

Satulasepänkatu 4
70700 Kuopio

Puhelinnumeromme

+358 40 044 1294 

Sähköpostiosoitteemme

myynti@kasvisgalleria.fi 

Ajankohtaista

Juustoportti rakentaa uuden tehtaan Kuopioon

Juustoportti-konserniin kuuluva Kasvisgalleria rakentaa uuden ruokatehtaan siivittämään voimakasta kasvuaan. Rakentamistyöt alkavat Kuopion Pienen Neulamäen alueelle ja tehtaan on määrä valmistua vuoden 2024 loppupuoliskolla. Uuteen tehtaaseen siirtyminen kaksinkertaistaa Kasvisgallerian tuotantokapasiteetin ja mahdollistaa lisäinvestoinnit tulevina vuosina.

Referenssit

Tuotteet

Vähittäiskauppatuotteiden lisäksi tuotteitamme löytyy monesta noutopöydästä tai osana ravintola-annosta. Olemme myös merkittävä sopimusvalmistaja niin vähittäiskaupalle, kuin Foodserviceen ja teollisuuteenkin. Olethan meihin yhteydessä, niin autamme teitä tuottamaan laadukasta ja maistuvaa ruokaa omalla brändillänne.